Lontoon olympialaiset ovat päättyneet. Olympiatuli Itä-Lontoossa on sammunut, ja joukkueet ovat matkalla kotiin. Lontoossa ja muilla brittiläisillä kisapaikkakunnilla aletaan palata arkeen. Toki parin viikon päästä monet nyt koetut asiat tulevat toistumaan, kun Lontoon Paralympialaiset käynnistyvät, mutta yksi suuri taitekohta tässä Lontoon suuressa urheilun juhlavuodessa on nyt ohitettu. Voidaan yrittää jonkinlaista yhteenvetoa.
Olympialaisten jättämä jälkimaku on ilman muuta mukava. Kisojen yllä leijuneet uhkakuvat eivät toteutuneet. Turvallisuus pysyi hyvänä ja kaikenlainen rikollisuus aisoissa. Kisat sujuivat häiriöittä, ja poliittiset skandaalitkin rajoittuivat siihen, että kisojen esivaiheessa erään jalkapallo-ottelun tulostaululla pohjoiskorealaiset joutuivat jonkin aikaa katselemaan eteläkorelaisten lippua omansa sijasta. Mitään boikottiuhkia ei näihin kisoihin kohdistunut, ja urheilijat saattoivat keskittyä omiin suorituksiinsa rauhassa.
Liikenne sujui eri puolilla Suur-Lontoota odotettua paremmin, eikä mitään merkittäviä mielenosoituksia kisoja vastaan esiintynyt. Poliiseja, sotilaita ja muuta turvahenkilökuntaa oli katukuvissa ja kilpailupaikoilla runsaasti, mutta tunnelma säilyi silti leppoisana. Eri maiden fanit seurasivat kisoja sulassa sovussa, eikä mistään huliganismista tai nujakoinnista nähty merkkiäkään.
Suurlähetystöllä oli näissä kisoissa kaksi päätehtävää: kisoihin liittyvien turvallisuusnäkökohtien tarkka seuranta ja niistä tiedottaminen sekä kisoihin saapuneista suomalaisista arvovieraista huolehtiminen siltä osin, kuin vastuu heidän ohjelmastaan ja liikkumisestaan oli meillä.
Turvallisuuspuolella kaikki sujui ilman dramatiikkaa. Kisoihin saapui varmasti satoja ellei tuhansia suomalaisia kisavieraita, mutta he eivät käytännössä työllistäneet suurlähetystöä juuri lainkaan. Suomalaiset olympiaturistit olivat ottaneet asioista etukäteen hyvin selvää eivätkä saattaneet itseään hankaluuksiin. Kahden lipun katukaupittelusta pidätetyksi tulleen suomalaisvieraan tapaus oli sinänsä bagatelli poikkeus tästä muuten hyvin säröttömästä kokonaiskuvasta, ja siitäkin saimme lukea vain uutisliuskoilta.
Suomalaiset korkeat valtiolliset vieraat – TP Sauli Niinistö, PMI Jyrki Katainen ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki seurueineen – saivat kisoista kaikesta päätellen monia mukavia kokemuksia. Suomen Olympiakomitean tehokkaalla tuella he pääsivät seuraamaan kisoja hyvin monipuolisesti eri kisapaikoilla. Kaikki saivat nauttia ainakin muutamista hyvistä suomalaisesityksistä, joskin myös harmittavia pettymyksiä koettiin.
TP Niinistön kohtaamiset suomalaisten urheilijoiden sekä Lontoon suomalaisten ja suurlähetystön brittiläisten kontaktiryhmien edustajien kanssa Merimieskirkolla ja residenssin Suomi-vastaanotolla olivat lämminhenkisiä ja varmasti kaikille mieliinjääviä.
Kaikki kisavieraat ovat kiitelleet kisojen järjestelyjen hyvää yleistä sujumista ja eri kisapaikoille rekrytoitujen vapaaehtoisten avustajien reipasta ja ystävällistä toimintaa. Tällaisissa massatapahtumissa väistämättä tarvittavat turvajärjestelytkin näyttivät pelaavan luonnikkaasti ja ihmisten kärsivällisyyttä turhaan koettelematta.
Lippujen hankkimisessa oli omat ongelmansa, ja moni Lontooseen ilman lippuja saapunut koki ehkä rasittavaksi turhat vierailut kisojen nettilippumyymälän sokkeloissa. Toisaalta televisio seurasi kisoja ennennäkemättömän kattavasti, ja myös kaupungilla oli mahdollista seurata kisoja suurilta kuvaruuduilta.
Kisojen brittiläisittäin positiiviseen yleisilmeeseen vaikutti varmasti osaltaan myös isäntämaan erinomainen menestys itse kisoissa. Kun Britannia onnistui sijoittumaan kisojen mitalitaulukossa kolmanneksi heti USA:n ja Kiinan jälkeen yhteensä 65 mitalilla ja lähes 30 kultamitalilla, kyse on todella huikeasta saavutuksesta, joka ei voinut olla tempaamatta kansaa laajalla rintamalla mukaansa.
Kisojen eteen tehty suuri työ kantoi kauniin hedelmän, ja olympialaista juhlatunnelmaa saatiin kokea laajasti myös Lontoon ulkopuolella eri kisapaikoilla ja kaikkialla, missä olympiasoihtua kuljetettiin aikaisemmin kesällä.
Kisojen taloudellinen lopputulos selviää aikanaan, mutta ainakin yleisömäärät eri kilpailupaikoilla nousivat kautta linjan korkeiksi. Vasta aikaa myöten nähdään, onnistuttiinko kisoilla antamaan myös jonkinlaista nostetta Britannian taloudelle ja miten kisojen infraan uhratut investoinnit tulevat pitemmällä tähtäyksellä piristämään erityisesti Itä-Lontoon yleistä sosiaalista ja taloudellista kehitystä.
Sisäpoliittisesti kisat tuskin tulevat heilauttamaan Britannian puolueiden kannatusasetelmia mihinkään suuntaan. Nyt oppositiossa oleva Labour hankki aikanaan kisat Lontooseen, ja nyt vallassa olevan koalition kannalta oli varmasti tärkeintä, että kisat sujuivat joka suhteessa hyvin. Brittiurheilijoiden menestystä on minkään puolueen vaikeaa ohjata omaan laariinsa.
Sen sijaan Britanniassakin tulee jatkumaan keskustelu siitä, miten huippu-urheilun rahoitus pitää hoitaa. Hieno menestys kotikisoissa panee riman tässä suhteessa korkealle jatkoa ajatellen, joten jostain täytyy tarvittava rahoitus löytää, mikäli vastaavanlaista menestystä tavoitellaan jatkossakin.
Kisojen urheilullinen anti oli kautta linjan hieno, eivätkä doping-käryt tai protestikärhämät tällä kerralla päässeet paria poikkeusta lukuun ottamatta juurikaan vaikuttamaan yleiseen kisatunnelmaan. Monia maailmanennätyksiä tehtiin, tiukkoja kamppailuja nähtiin, ja muutamat urheilijat uivat, ampuivat, juoksivat, pyöräilivät ja purjehtivat itsensä näissä kisoissa urheilun legendojen joukkoon.
Nähtiin myös useita jymy-yllätyksiä - kuten esim. miesten keihäänheitossa – jotka omalla tavallaan tuovat kisojen kronikkaan juuri sellaisia koskettavia tarinoita, joita olympiakisat aina kaipaavat.
Entä sitten suomalaisten menestyminen näissä kisoissa? Joukkueemme ”virallinen” tavoite eli kolme mitalia ja kuusi pistesijaa oli etukäteen tiedossa, ja kisojen päättyessä saatoimme todeta tavoitteen toteutuneen ja jopa hivenen ylittyneen. Moni oli kenties odottanut kisoista enemmänkin ja ainakin ehkä edes yhtä kultamitalia, mutta niin ei nyt käynyt.
Toisaalta joukkue osoitti perusteettomiksi suurimpien pessimistien huolet siitä, että Lontoossa kenties jäätäisiin kokonaan ilman mitaleita. Sopiviin verrokkimaihin nähden jäätiin ehkä hieman alakynteen, mutta hieman parempi onni eräillä suorituspaikoilla olisi helposti saattanut nostaa Suomea mitalitilastossa paljonkin ylöspäin. Jossittelun ja parantamisen varaa siis ilman muuta jäi.
Purjehdus, ammunta ja keihäänheittäjämiehet antoivat tällä kerralla suomalaisille eniten ilonaiheita, mutta Olympiakomitean sisupuukkojen arvoisia suorituksia nähtiin myös muissa lajeissa kuten uinnissa, taekwondossa ja naisten pyöräilyssä.
Itselleni jäi elävästi mieleen myös Ville Långin hieno kamppailu miesten sulkapallossa malesialaista maailmanhuippua vastaan, Jukka Keskisalon lupaava alkueräjuoksu 3000 m esteissä sekä Jarkko Kinnusen omaan ennätykseen johtanut sitkeä taivallus 50 km kävelyssä. Suomalaisten parhaimmisto antoi hyviä näyttöjä siitä sisukkaasta ja voitontahtoisesta asenteesta, jota ilman nykyajan huippu-urheilussa on mahdotonta menestyä.
Mennessäni kisojen loppupuolella YLE:n radiohaastatteluun pohdiskelin, millä kouluarvosanalla itse kommentoisin Suomen kisamenestystä. Purjehtijoiden kaksi mitalia olivat silloin jo tiedossa mutta keihään finaali vielä edessä.
Horjuin ”välttävän” ja ”tyydyttävän” rajoilla, mutta Ruuskas-Antin rivakka esiintyminen keihäspaikalla siirsi mittarini ”tyydyttävän” yläreunaan, aivan sinne ”hyvän” tuntumaan. Tästäkin syystä kisoista jäi – ainakin minulle – mukava jälkimaku.
Suurlähettiläs Pekka Huhtaniemi, 13.8.2012
PH, 13.8.2012
Kommentit (0)
Penkkiurheilijan painajainen on saada lippu kahteen huipputapahtumaan, jotka ovat yhtä aikaa. Lähes tämä tilanne tuli eteen, kun laitoin ostamani liput yhteen kolmen hyvän ystävän kanssa. Lauantaina edessä oli jalkapallofinaali Brasilia–Meksiko Wembleyllä klo 15 ja sitten yleisurheilua Olympiastadionilla Stratfordissa klo 19.
Wembleyllä käyneiden aiemmat kokemukset kertoivat, että poistuminen stadionilta saattaa kestää jopa puolitoista tuntia, koska pääosa yleisöstä haluaa täsmälleen samalle metroasemalle. Oli optimoinnin aika.
Meksiko pelasi erinomaisen ottelun. Missään vaiheessa tunnelma ei laskenut, mutta kello kävi. Meksikolaisen aallon pyöriessä ympäri stadionia mielessäni pyöri vastapäivään ajatus, milloin stadionilta voi lähteä, jotta ei menetä jalkapallotunnelmaa, mutta että ennätämme katsomaan kolmea keihäsfinaalissa olevaa suomalaista? Ja Usain Boltia.
Ryhmämme päätti lähteä, kun peliä oli pelattu 88 minuuttia, eikä Brasilia ollut saanut mitään aikaan. Tilanne oli Meksikolle 2–0. Alas rappusia ja kohti Wembley Parkille johtavaa tunnelia. Yleisö kohahti. Brasilia oli kaventanut tilanteeksi 2–1.
No, aina ei voi voittaa. Etukäteissuunnitteluna olimme kysyneet metron työntekijältä, miten hän tekisi matkan Stratfordiin. Suositus oli, että Metropolitan-linjan tubella St. Pancrasin asemalle ja sitten Javelin-junalla Stratfordiin. Vaihtoehto ei ollut tullut mieleeni, sillä Javelin ei näy Lontoon metrokartassa. Paras kuitenkin uskoa asiantuntijaa.
Pääsimme metroon muutaman juoksuaskeleen ottamalla noin 15 minuutissa Wembleyltä lähdön jälkeen. Hiki virtasi, mutta metro liikkui. Kunnes Baker Streetin asemalla kymmenkunta minuuttia kestäneen pysähdyksen jälkeen matkustajia kehotettiin poistumaan junasta. "Incident on track". Usein tämä tarkoittaa, että joku on hypännyt metron eteen. Oli tehtävä suunnitelma B. Päätin, että nopein tapa on poistua asemalta, ottaa taksi ja siirtyä sillä St. Pancrasiin. Lisäkulu noin 10 puntaa.
Samassa vaunussa kanssamme oli illan juhlamenojen kannalta keskeisiä henkilöitä: huippuvalmentaja Mika Kojonkoski, keihästähti Mikaela Ingberg ja olympiavoittaja Tapio Korjus. Tarjosimme matkavinkkiämme heillekin, mutta he päättivät jäädä odottamaan metroliikenteen uudelleenalkamista. Turvallinen mutta vaarallinen vaihtoehto.
Ongelma oli, että Baker Streetin eteen ei saa pysäyttää taksia. Siirryimme eräälle sivukadulle ja aikamme odoteltuamme pelastava musta taksi kurvasi kulman takaa. Aikaa keihässession alkuun oli noin tunti.
St. Pancrasin modernisoidulla asemalla kaikki sujui helpommin kuin tanssi. Pääsimme suoraan tuliterään Javeliniin ja seitsemän minuuttia myöhemmin olimme Stratfordissa. Onneksemme olimme sen verran myöhässä, että valtaosa yleisöstä oli jo saapunut, aivan suositusten mukaan, olympiastadionille, joten turvatarkastukseenkaan ei ollut jonoa.
Matka tarkastuksesta stadionille oli yllättävän pitkä, sillä olympiapuisto on kooltaan lähes valtava. Löysimme Block D:n, osio 204 ja rivi 66:den pienen hapuilun jälkeen. Paikat olivat mainiot. Jotakuinkin keihäskentän viivan 80 kohdalla.
Trinidad ja Tobagon Keshorn Walcottin kaikki heitot näyttivät hyvältä, mutta eipä sitä ensimmäisen kierroksen jälkeen uskonut, että siinä heitti tuleva olympiavoittaja. Kuka ennusti ennen olympialaisia tämän voittajan? Varsin hyvä silmä hänellä.
Keihäsfinaalista tuli Antti Ruuskaselle pronssia. Hyvä tulos, mutta suomalaisen penkkiurheilijan kannalta katsottuna myöntää täytyy, että kisaoptimismi oli ottanut otteen ja siitä syystä tulos tuntui vaisulta.
Tunnelmaa illalla nosti täysin supersuosituksi Britanniassa nousseen Mohamed Farahin 5000 metrin juoksu. Vaikka juoksu ei tuloksen puolesta noussut suurien juoksujen sarjaa, oli kannustus lähes käsittämätöntä. Otin juoksun kolme viimeistä kierrosta kameralle. Huuto stadionilla oli niin hurja, että äänestä on jäljellä pelkkää säröisää meteliä. Jää varmasti mieleen pitkäksi aikaa.
Etukäteen jonkin verran stressiä aiheuttanut päivä sujui erinomaisemmin kuin olisin osannut ajatella. Siirtymiset toimivat, näimme hienon jalkapallo-ottelun, näimme kuin Suomi otti olympiapronssia ja tunnelma oli hyvä.
Ai niin. Mainittava on, että näimme myös maailmanennätyksen, kun Usain Bolt joukkuetovereineen murskasi vastustajansa miesten 4 X 100 metrin pikaviestissä. Järisyttävää vauhtia.
Viimeinen siirtyminen jälkipeleihin Sloane Streetin ainoaan pubiin The Gloucesteriin tapahtui St. Pancrasista turvallisesti taksilla. Aina tilanneherkkä landlord Tom, tuli onnittelemaan seuruettamme Suomen saamasta mitalista. Kanta-asiakkuuden etuja.
JM, 12.8.2012
Kommentit (0)
Kun Lontoon olympialaisista puhuttiin etukäteen, yleensä keskustelussa nousi esiin liikkumisen vaikeus ylikansoitetussa kaupungissa. Kisojen lähestyessä lehtien pääkirjoitukset ja kommenttipalstat pursuilivat kirjoituksia ja kauhuskenaarioita siitä, kuinka vaikeaa liikkuminen tulee olemaan kisojen aikana. Yleinen pessimismi liikennejärjestelyjä kohtaan oli huomattavaa.
Kisojen avajaispäivän iltana 27. heinäkuuta ihmisiä oli seremonian päätyttyä junissa runsaasti, jopa tungoksiksi asti. Seuraavina kahtena päivänä liikenne takkuili keskustassa, mutta syykin oli selvä – miesten ja naisten polkupyöräilyn maantieajot kisattiin Lontoon keskustassa.
Kun kisojen ensimmäinen viikko alkoi, oli havaittavissa odottamaton ilmiö. Keskeisimmätkin arjen ruuhkapaikat olivat yhtäkkiä tyhjillään! Ihmisiä ei ollut juurikaan Piccadilly Circusilla tai Oxford Streetillä. Normaalisti täynnä olevat kaupat ja ravintolat olivat miltei tyhjiä. Mistään muusta kuin olympiakylteistä, joita on joka kadunkulmassa ja lyhtypylväässä, ei olisi voinut uskoa, että kaupungissa on käynnissä maailman suurin urheilutapahtuma.
Bussimatka esimerkiksi Liverpool Streetin asemalta Oxford Circusille kesti kello kuuden aikaan illalla noin 20 minuuttia. Tarkennettakoon, että Liverpool Street sijaitsee Itä-Lontoossa, noin 7 kilometriä olympiapuistosta ja on luokiteltu yhdeksi Lontoon olympialaisten ”travel hotspoteista”. Matkustusaika oli nopein, jonka olen kulkenut kyseistä reittiä. Joskus ruuhka-aikaan saman matkan teko on saattanut kestää helposti yli tunnin!
On totta, että Stratfordissa, missä suurin osa olympialaisten tapahtumapaikoista sijaitsee, on ollut paljon ihmisiä. Myös tietyt ajankohdat, kuten myöhäiset illat yleisurheilukisojen päätyttyä, ovat olleet ruuhkaisia kisapaikoille vievillä juna- ja metrolinjoilla. Hankalin tilanne on ollut jalkapallostadion Wembleylla, jossa yleisömassan purkautuminen on kestänyt pelien päätyttyä parikin tuntia.
Yksi syy ennakoitua helpommalle liikkumiselle on varmasti kisoja edeltävä tiedottaminen, sekä mediassa etukäteen näkynyt ”pelottelu”. Toisaalta onhan kisoihin panostettu muutenkin ja liikennejärjestelmiä suunniteltu vuositolkulla.
Kiitos liikenteen sujuvuudesta varmasti kuuluu loppujen lopuksi ihmisille, eli muualta tulleille sekä paikallisille urheilun ystäville. Sopu sijaa antaa. Olympialaisten työntekijät ovat opastaneet ihmisiä ja ihmiset ovat ottaneet toisiaan huomioon jonottaessa ja muussa väentungoksessa. Kisaturistit ovat valmistautuneet ja ottaneet asioista selvää jo etukäteen.
Koko liikennekeskustelu on oikeastaan unohdettu tai ainakin se on kääntynyt päälaelleen. Nyt puhutaan siitä, mikä oikeasti olympialaisissa on olennaista: hienoista urheilusuorituksista!
Toisaalta olympialaiset saisivat jatkua hieman pidempäänkin mielestäni. Ainakin saan istumapaikan metrossa aamuisin töihin tullessani. Tätä ei ole tapahtunut aiemmin tänä kesänä.
KL, 11.8.2012
Kommentit (0)
Nyt käynnissä olevat olympialaiset ovat Lontoolle jo kolmannet. Lontoo järjesti ensimmäiset kisansa 1908 ja toiset, ”niukkuuskisoiksi” (austerity games) nimetyt olympialaiset pian toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948.
Ulkoministeriön tutkija Jussi Pekkarinen julkaisi muutama kuukausi sitten suurlähetystömme historiateoksen ’Maailmanluokan tarkkailupaikka’, jonka innoittamana otin selvää, mitä (jos mitään) ministeriömme arkistosta löytyy edellisten kisojen ajalta.
Vaikka Suomella oli 1908 kisoissa jo oma joukkue ja Suomi sai näistä kisoista ensimmäiset viralliset mitalitkin, ei meillä silloin tietenkään ollut vielä omaa suurlähetystöä Lontoossa. Tällainen perustettiin vuonna 1918, pian itsenäistymisen jälkeen.
Varsinaista raportointia kuten suurlähetystön ennakko- tai jälkiarvioita kisoista ei vuodelta 1948 löytynyt, mutta mielenkiintoisia yksittäisiä asiakirjoja kyllä:
Yllä olevassa asiakirjassa Suomen silloinen suurlähettiläs Eero A. Wuori pyrkii kiinnittämään ministeriön huomion mahdollisesti ”rettelöiviin” suomalaisiin kisaturisteihin. Koska 1940-luvun lopulla Lontooseen matkaavien oli mahdollista saada Suomen Pankista mukaansa vain pieni määrä puntia, suurlähettiläs pelkää, että olympialaisturistit saattavat ”joutua rettelöihin” Englannin tullin kanssa yrittäessään tuoda mukanaan jotain myytäväksi kelpaavaa.
Suurlähettiläs Wuori jakaa huolensa ministeriöön Helsinkiin hyvissä ajoin ennen kisojen alkua huomauttaakseen, ettei suurlähetystö "voi tällaisissa tapauksissa kovinkaan paljon auttaa". Vaikka ajat ovat monella tapaa muuttuneet, suurlähetystöt eivät vuonna 1948 – yhtään sen enempää kuin tänäkään päivänä – voineet toimia vastoin asemamaan lainsäädäntöä.
Mutta ovatko suomalaiset turistit ”rettelöineet” tai joutuneet muilla tavoin vaikeuksiin nyt 2012 olympialaisissa? Konsulimme Tiina Nelinin mukaan eivät ole; käynnissä olevat kisat eivät ole näkyneet lisäkiireinä suurlähetystön asiakaspalvelussa tai konsulipäivystyksessä.
Joillekin on kuitenkin tullut yllätyksenä, miten vaikeaa näihin olympialaisiin on ollut saada lippuja. Lippuja ei myydä suorituspaikoilla, eikä lippujen omatoiminen jälleenmyynti ole sallittua – ei, vaikka jälleenmyynnillä ei edes pyrkisi tekemään voittoa. Kotimaassa tänään uutisoituun tapaukseen liittyen ei suurlähetystöön ole tullut yhteydenottoa kummaltakaan osapuolelta.
TH, 10.8.2012
Kommentit (0)
Kisat eivät olisi mitään ilman yllätyksiä. Tai ilman isäntämaan menestystä. Ilman sponsoreita. Katsojia. Dopingkäryjä. Ja niin edelleen.
Oikeastihan kisat eivät olisi mitään ilman vapaaehtoisia. Suurin osa Lontoon katukuvassa violeteista vaatteista erottavista ”games makereista” on brittejä. Mutta miten toimitaan, kun Seppo Rädyn inspiroimalla ”suomella on pärjättävä” –asenteella kisoihin matkannut mitalitoivo tarvitsisi kyydin kisakylästä suorituspaikalle? Rekrytoidaan suomalaisia.
Pitkään Englannissa asunut Aleksi Vuorihovi, 22, lähetti hakemuksen vapaaehtoiseksi lokakuussa 2010 ja päätyi haastattelun kautta Suomen joukkueen apulaiseksi. ”Pääasiassa toimin kuljettajana, mutta avustan täällä olevia Olympiakomitean työntekijöitä myös muissa hommissa.”
Suomen joukkueen ympärillä häärii seitsemän vapaaehtoista. ”Töitä tehdään noin seitsemän tuntia per päivä. Meistä pari-kolme on aina kerrallaan aamu- tai iltavuorossa ja yksi vapaalla.”
Yhteensä vapaaehtoisia on kisoissa peräti 70 000. He ovat tehneet muun muassa allekirjoittaneelle eksymisen metroaseman ja urheilupaikan välillä mahdottomaksi.
”On tämä ollut siisti kokemus näin urheilun ystävälle. Meillä joukkueiden assistenteilla on sen verran hyvät akkreditoinnit, että välillä olen päässyt katsomoonkin”, Aleksi kertoo.
Emma Schroderus, 19, työskentelee olympialaiskaupassa Earl’s Courtin lentopalloareenalla. Hän ei siis kuulu vapaaehtoisiin, vaan on olympialaisissa palkkatöissä.
”Täytin netissä hakemuksen, johon sisältyi aika pitkä personality test – kysyttiin, minkälainen työntekijä olen ja niin edelleen. Sain pian vastauksen sähköpostitse, tulin Lontooseen haastatteluun ja sain työn.”
St Andrewsin yliopistossa Skotlannissa opiskeleva Emma pelaa lentopalloa yliopistonsa joukkueessa, mikä vaikutti työpaikan valitsemiseen nimenomaan lentopalloareenalta. ”Joukkueemme St Andrewsissa koostuu joka puolelta maailmaa tulevista ihmisistä. Urheilu tuo erilaisia ihmisiä yhteen, tietysti myös olympialaisissa.”
Yhdysvalloissa syntyneellä Emmalla on suomalainen äiti ja amerikkalainen isä. ”Vaikka olen amerikkalainen, Suomea pitää aina kannustaa! Aina jos on suomalaisia, niin kannustan niitä.”
Myöskään Aleksille Suomen ja Britannian kaksoiskansalaisuus ei ole tuottanut kisojen seuraamisessa ongelmia.
”Tietysti toivon, että Suomella menisi hyvin. En ole oikeastaan kokenut, että näissä kisoissa Suomi ja Iso-Britannia juurikaan kilpailisivat keskenään. Molempia pystyy hyvin kannustamaan.”
SI, 9.8.2012
Kommentit (0)
Voisi luulla, että elämä Lontoossa olympialaisten aikaan olisi raastavaa ilman televisiota. Onneksi kaupungissa on kuitenkin taattu olympiakokemus myös televisiottomille. Esimerkiksi BT on pystyttänyt suuria näyttöjä kahteen puistoon, Victoria Parkiin ja Hyde Parkiin, sekä ydinkeskustan aukiolle Trafalgar Squarelle, missä olympialaistunnelmaan pääsee virittäytymään muiden kanssa.
Olympialaisten ”superlauantaina” 4. elokuuta pakkasin pikniklaukkuni ja suuntasin Victoria Parkiin täynnä urheilumieltä. Victoria Parkin BT London Live on oikea spektaakkeli. Alue oli rajattu aidoin ja sinne oli pystytetty kolme isoa näyttöä. Lisäksi eri sponsoreiden teltoissa oli useita pienempiä televisioita.
Puistoon oli rakennettu muun muassa 55 metriä korkea maailmanpyörä, pitkä vaijerirata, mustekalatrampoliini, rantalentopallokenttiä sekä pieni uima-allas, jonka päällä pystyi kävelemään pallojen sisällä. Lisäksi puistoon oli rakennettu lava, jolla esiintyi artisteja koko päivän. Pääsy puistoon oli ilmainen.
Koska olin varustautunut kisakatsomoon poikkeuksellisen kattavin eväsleivin, harmitti minua suuresti, kun omien ruokien tuominen alueelle oli kiellettyä. En ollut ongelman kanssa yksin, sillä porttien edessä lounaitaan ahmi myös suuri joukko brittejä.
Päästyäni puistoon sisään lentokenttämäisen turvatarkastuksen jälkeen, odotti minua sisällä hieno olympiatunnelma. Kun brittien oma suosikki, seitsenottelija Jessica Ennis ilmestyi kuvaruudulle keihäs kädessään, puhkesi yleisö valtaviin aplodeihin. Kisahenki oli niin upea, että se sai minutkin unohtamaan menetetyn ruokani. Tunnelmaa latisti ainoastaan lähetyksen sisään lisätyt sponsoreiden pitkät mainokset, joiden vuoksi osa urheilusuorituksista jäi näkemättä.
Seuraavana päivänä minut yllätti London Bridgen asemalle pystytetty näyttö, josta pääsin kuin vahingossa seuraamaan miesten tenniksen finaalia. Andy Murrayn menestys sai ohikulkijat riemunkiljahduksiin. Osa ihmisistä näytti jopa unohtavan, miksi he olivat alun perin tulleet juna-asemalle tempauduttuaan mukaan Murrayn peliin.
Ihmiset Lontoossa elävät olympiahurmoksessa eikä ketään näytä häiritsevän jonot, kiertoreitit liikenteessä, eväiden menetykset tai mikään muukaan. Järjestäjät ovat pitäneet huolen siitä, että kaikki pääsevät nauttimaan urheilutapahtumasta, vaikka olympialippuja ei olisi onnistuttu hankkimaan tai kotoa puuttuu televisio.
Kaikki on mennyt toistaiseksi hienosti ja lontoolaiset tuntuvat olevan aidosti ylpeitä omista olympialaisistaan. En lainkaan ihmettele miksi viikonlopun Financial Timesissa todettiin, että ”Lontoo on rakastunut olympialaisiinsa”.
LL, 8.8.2012
Kommentit (0)
