Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Suomen suurlähetystö, Lontoo : Tietoa Isosta-Britanniasta : Yhteiskunta, kulttuuri ja media

SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ, Lontoo

38 Chesham Place
London SW1X 8HW
Puh. +44-20-7838 6200
S-posti: sanomat.lon@formin.fi
English | Suomi | Svenska |  | 
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
 
Maatiedosto Iso-Britannia

Yhteiskunta, kulttuuri ja media

Väestö

Väestönkasvu vuosittain: 0,6 prosenttia (2012)


Syntyvyys: 1,9 lasta / perhe (2012)


Odotettavissa oleva elinikä:

  • naiset: 82,6 vuotta
  • miehet: 78,7 vuotta

 

Britannialla on pitkä historia muuttovirtojen kohteena, jonka seurauksena maata voi epäilemättä kutsua monikulttuurisuuden kehdoksi. Lontoo on yksi maailman monikulttuurisimmista kaupungeista.

 

Englantilaisen, irlantilaisen, walesilaisen ja skotlantilaisen kantaväestön ohella erilaiset yhteisöt ovat läpi maan historian asettuneet Britanniaan ja jättäneet vuosisatojen kuluessa omat jälkensä. Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana Britanniaan on kohdistunut maahanmuuttoa erityisesti Karibian alueelta (1940- ja 1950-luvut) sekä Intiasta, Pakistanista ja Bangladeshista (1960- ja 1970-luvut). EU:n laajentuminen itään vuonna 2004 on lisännyt maahanmuuttoa Itä-Euroopasta Britanniaan 2000-luvulla.

 

Vuoden 2012 tietojen mukaan suurimmat ulkomaalaistaustaiset väestöryhmät Britanniassa ovat intialaiset (729 000), puolalaiset (646 000), pakistanilaiset (465 000), irlantilaiset (403 000), saksalaiset (304 000), bangladeshilaiset (234 000), yhdysvaltalaiset (217 000) ja eteläafrikkalaiset (221 000). On arvioitu, että suomalaisia Britanniassa asuisi noin 20 000, joista suurin osa Lontoossa.

 

Asukasluvun perusteella Britannian suurimmat kaupungit ovat järjestyksessä Lontoo (noin 8,3 miljoonaa), Birmingham, Leeds, Glasgow, Sheffield, Bradford, Edinburgh ja Liverpool.

 

Lähde: National Statistics Online, www.ons.gov.uk

Uskonto

Vuoden 2011 väestölaskennassa kolme neljästä britistä ilmoitti kuuluvansa johonkin uskontokuntaan. Kristinuskon (59 prosenttia) ohella suurimmat uskontokunnat ovat islam (5 prosenttia), hindut, sikhit, ja juutalaiset. Noin neljäsosa ilmoitti, ettei tunnusta mitään uskontoa, ja 7 prosenttia jätti vastaamatta tähän kysymykseen kokonaan.

 

Kristinuskon sisällä suurimman yksittäisen ryhmän muodostavat anglikaanit. Anglikaaninen kirkko on Englannin uskonpuhdistuksen myötä syntynyt kirkkokunta, johon kuuluu Britanniassa arviolta 17–27 miljoonaa jäsentä. Anglikaaninen kirkko on katolisen kirkon ja ortodoksisen kirkon jälkeen maailman kolmanneksi suurin kristillinen kirkkoyhteisö, jolla on Britannian ohella jäseniä erityisesti Britannian vanhoissa siirtomaissa sekä Kansanyhteisön maissa.

 

Englannin valtionkirkko, Church of England, on maailmanlaajuisen anglikaanisen kirkkoyhteisön suurin jäsen. Valtionkirkkoa johtaa Canterburyn arkkipiispa, tällä hetkellä Justin Welby.

 

Kirkon ja valtion suhde on Britanniassa läheinen. Britannian monarkki on Englannin kirkon korkein kuvernööri ja hän hyväksyy – pääministerin esityksestä – arkkipiispojen, piispojen ja tuomirovastien nimitykset.  Britannian monarkki niin ikään avaa muodollisesti kirkon korkeimman hallitsevan elimen, kirkolliskokouksen (General Synod) toimikaudet. Englannin valtionkirkolla on oma edustuksensa myös parlamentin ylähuoneessa, jota kautta kirkolla on lainsäädännöllistä valtaa.

 

Monikulttuurisessa Britanniassa on kuitenkin entistä enemmän kyseenalaistettu Englannin valtionkirkon edustajien lainsäädännöllinen rooli. Kun parlamentin ylähuonetta tulevaisuudessa tullaan uudistamaan, on mahdollista, että ylähuoneeseen nimitettäisiin myös muiden kristillisten suuntauksien sekä muiden uskontokuntien edustajia, joka paremmin heijastaisi Britannian uskonnollista moninaisuutta. 

Kielet

Britanniassa ei ole perustuslaissa määriteltyä virallista kieltä, mutta väestöstä yli 70 prosenttia puhuu englantia ensimmäisenä kielenään.

 

Noin neljännes Walesin väestöstä käyttää paikallista kieltä kymriä. Skotlannissa noin 60 000 gaelin kielen käyttäjää.

 

Lähde: CIA World Factbook

Oikeusjärjestelmä

Britannia koostuu neljästä maasta (Englanti, Wales, Skotlanti ja Pohjois-Irlanti) ja kolmesta erillisestä lainkäyttövallasta (Englanti & Wales, Skotlanti ja Pohjois-Irlanti), joista jokaisella on oma lakimieskuntansa ja tuomioistuinjärjestelmänsä.

 

Britannia liittyi Euroopan talousyhteisöön (joka nykyään tunnetaan Euroopan unionina) vuonna 1973, josta lähtien maan on pitänyt sisällyttää eurooppalainen lainsäädäntö Britannian lakiin. Muiden EU-jäsenvaltioiden tapaan Britannian on otettava huomioon EU:n lainsäädännölliset velvoitteet, mutta merkittävä ero on, että Britannia ei kuulu nk. Schengen-alueeseen. Britannialla on myös pysyvä oikeus säilyä euroalueen ulkopuolella.

 

Britannian oikeusjärjestelmään tehtiin useita merkittäviä, perustuslaillisia muutoksia vuonna 1997 valtaan nousseen Labour-hallinnon aikana. Valtaa hajautettiin Britannian sisällä Westminsteristä Skotlantiin ja Walesiin, jonne kansanäänestysten jälkeen perustettiin omat parlamentit; Walesin parlamenttia kutsutaan kansalliskokoukseksi.

 

Maalla ei ole varsinaista kirjoitettua perustuslakia, mutta käytännössä on olemassa tiettyjä lakeja, joita pidetään perustuslaillisessa asemassa. Monarkilla on periaatteessa laajat valtaoikeudet, mukaan lukien oikeus julistaa sota ja valita pääministeri. Käytännössä valtaoikeuksia ei kuitenkaan käytetä, vaan valtaa käyttää monarkin nimissä demokraattisesti valittu parlamentti ja sen pääministeri. Lainsäädäntöelin on kaksikamarinen parlamentti.

Tuomioistuinjärjestelmä

Alimman oikeusasteen muodostavat Britanniassa käräjäoikeudet, joissa ratkaistaan vähäisiä rikoksia. Vakavammat tapaukset käsitellään rikostuomioistuimessa tuomarin ja valamiehistön ollessa läsnä.

 

Parlamentin ylähuone toimi pitkään maan ylimpänä valitustuomioistuimena, mutta tämä rooli siirrettiin Britanniassa Korkeimmalle oikeudelle lokakuusta 2009 lähtien. Korkein oikeus on Britannian ylin muutoksenhakuaste kaikissa yksityisoikeudellisissa tapauksissa sekä rikosoikeudellisissa tapauksissa Englannin, Walesin ja Pohjois-Irlannin osalta.

Koulu- ja opetusjärjestelmä

 

Britannian eri alueiden koulutusjärjestelmistä Englannin, Walesin ja Pohjois-Irlannin järjestelmät noudattavat pitkälti samaa rakennetta. Skotlannin koulutusjärjestelmä poikkeaa muista, etenkin kouluasteella.

 

Britanniassa on yhteensä noin 26 000 kouluasteen oppilaitosta, joissa on noin yhdeksän miljoonaa oppilasta. Toisen asteen (further education) oppilaitoksia on noin 460 ja niissä opiskelee noin 4,4 miljoonaa opiskelijaa. Lisäksi maassa on 124 yliopistoa ja 45 muuta korkeakoulua, joissa on yhteensä noin 2,5 miljoonaa opiskelijaa. Ulkomaisia opiskelijoita on runsaasti sekä korkeakoulusektorilla että toisen asteen oppilaitoksissa, yhteensä noin 420 000.

Peruskoulutus

Englannissa oppivelvollisuus alkaa 5-vuotiaana ja kestää 17-vuotiaaksi asti, kun taas Skotlannissa ja Walesissa oppivelvollisuus alkaa 5-vuotiaana ja kestää 16-vuotiaaksi asti. Pohjois-Irlannissa oppivelvollisuus alkaa jo neljän vuoden iässä ja kestää 16-vuotiaaksi asti.

 

Koulutus on järjestetty useimmissa koulupiireissä yhtenäiskouluna, johon tullaan ilman karsintaa. Suurin osa lapsista käy valtion kouluissa, yksityisiä kouluja (independent school) käyttää noin 6 prosenttia ikäluokasta.

 

Oppivelvollisuuskoulun kuusi ensimmäistä vuotta muodostavat lähinnä suomalaista peruskoulun ala-astetta vastaavan primary schoolin, josta siirrytään secondary schooliin yleensä 11-vuotiaana.

 

Viiden vuoden opinnot secondary schoolissa päättyvät oppivelvollisuuskoulun päättökokeeseen (General Certificate of Secondary Education, GCSE), joka suoritetaan 16 vuoden iässä. Skotlannissa vastaava tutkinto tunnetaan nimellä Scottish Certificate of Education (SCE) at Standard Grade. GCSE:n voi suorittaa myös ammatillisissa aineissa ja silloin käytetään termiä 'applied GCSE'.

Toisen asteen koulutus

Toisen asteen koulutus (further education) tarkoittaa oppivelvollisuuden suorittamisen jälkeistä yleissivistävää ja ammatillista koulutusta 16–19 -vuotiaille.

 

Ensimmäisen asteen suoritettuaan opiskelija voi siirtyä lähinnä suomalaista lukiota vastaavaan koulutukseen secondary schoolin ylemmille luokille (sixth form) tai erillisiin sixth form collegeihin. Toisen asteen oppilaitoksia ovat myös tertiary colleget ja further education colleget.

 

Opiskelu Sixth Form Collegessa eli lukiotasolla kestää kaksi vuotta ja koulutuksen päätteeksi suoritetaan päättökoe, joka tunnetaan nimellä A-levels (General Certificate of Education Advanced level, GCE A-levels). Opiskelijat suorittavat päättökokeen yleensä kolmessa aineessa. Päättökokeet arvostellaan asteikolla A–E, jossa A on korkein arvosana.

 

Further education colleget ovat tarjonneet perinteisesti ammatillista koulutusta pääosin 16–19 -vuotiaille. Nykyisin tarjolla on runsaasti myös yleissivistäviä opintoja ja opiskelijoista lähes puolet on aikuisopiskelijoita.

 

Tärkeimmät ammatilliset tutkinnot ovat aiemmin mainittu GCSE in applied subjects, GCE A-levels in applied subjects sekä National Vocational Qualifications (NVQs).

 

Joustavuus on luonteenomaista further education -sektorilla suoritettaville opinnoille. Koulutusväylät ovat osittain limittäisiä: ammatillista koulutusta voi jossain määrin saada myös sixth form collegeissa ja yleissivistävää koulutusta FE-collegeissa. Osa FE-collegeista tarjoaa myös korkea-asteen tutkintoja yhteistyössä yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa.

Korkea-asteen koulutus

Britanniassa akateemisia perustutkintoja (undergraduate degrees) tarjoavat sekä yliopistot (universities) että korkeakoulut (colleges of higher education). Yliopistoissa ja korkeakouluissa suoritettavat tutkinnot ovat kaikki samantasoisia riippumatta siitä, onko tutkinnon myöntäjänä yliopisto vai korkeakoulu. Korkeakoulut ovat usein kooltaan pienempiä ja niiden oppiainevalikoima on yleensä erikoistuneempi kuin yliopistoissa.

 

Perustutkintotason tutkinnot tunnetaan Britanniassa nimellä Bachelor degree. Bachelor-tutkinto vastaa yleiseltä tasoltaan suomalaista kandidaatintutkintoa. Englannissa ja Walesissa perustutkinnon suorittaminen kestää yleensä kolme vuotta, Skotlannissa neljä vuotta. Poikkeuksena ovat lääketieteen, hammaslääketieteen ja arkkitehtuurin tutkinnot, joiden suorittaminen vie 5–7 vuotta.

 

Britanniassa jatko-opiskelu eli postgraduate studies tarkoittaa kandidaatin tutkinnon jälkeisiä opintoja. Yleisin jatkotutkinto on nimeltään Master’s degree, jonka suorittaminen kestää yleensä yhden vuoden. Master’s degree vastaa yleiseltä tasoltaan lähinnä suomalaisissa yliopistoissa suoritettavaa maisterintutkintoa.

 

 

Yhteiskuntaolot

Britannialla on väestön ikääntymisen suhteen edessään samat haasteet kuin Suomella. Eläkkeelle siirtyvä ikäluokka on suurin koskaan, ja vuonna 2008 Britanniassa oli ensimmäistä kertaa enemmän yli 65-vuotiaita kuin nuoria. Yleinen eläkeikä on tällä hetkellä 65.

 

Britannia sijoittui vuonna 2011 sijalle 28 YK:n inhimillisen kehityksen indeksin vertailussa (Suomi oli sijalla 22). Työttömyysaste oli 8,2 prosenttia vuonna 2012.

 

Britanniassa oli vuonna 2011 OECD-maista 13. eniten laajakaistaliittymiä sataa asukasta kohden. Suomi sijoittui samassa vertailussa sijalle 7.

Kulttuuri

Vanhana siirtomaavaltana Britannia on läpi historiansa saanut – ja saa edelleen – vaikutteita kaikkialta maailmasta, joka varmasti on yksi syy maan rikkaaseen ja monipuoliseen kulttuurielämään. Britannian merkitystä ja monipuolisuutta onkin kulttuurin saralla vaikeaa yliarvioida – tai kuvata lyhyesti. Britannia tunnetaan muusikoistaan, kirjailijoistaan, runoilijoistaan ja taiteilijoistaan kaikkialla maailmassa, ja Lontoo taas on kulttuuritarjontansa puolesta kiistatta eräs maailman monipuolisimmista kaupungeista, ellei monipuolisin.

 

Alla olevassa tekstissä käydään lyhyesti läpi joitakin Britannian tunnetuimpia nimiä ja saavutuksia esittävien taiteiden sekä kuvataiteiden saroilla. Britannia on näiden ohella toki tunnettu kaikkialla maailmassa myös muun muassa ruoka-, tapa- ja urheilukulttuuristaan.

Esittävät taiteet

Monet maailman tunnetuimmista bändeistä tai muusikoista Beatlesista Spice Girlsiin, Rolling Stonesista Oasikseen tai Queenista Robbie Williamsiin tulevat Britanniasta. Musiikillisesti Britannia tunnetaan myös monien suosittujen hard rock- ja heavy metal -yhtyeiden synnyinsijana. Muun muassa maailmankuulut orkesterit Iron Maiden sekä Motörhead ovat lähtöisin Englannista.

 

Lontoon West End on teatteri- ja musikaalimaailman keskus, jossa näytöksiä on enemmän ja yleisöt ovat suurempia kuin missään muualla. Suosittuja ja korkeatasoisia teattereita löytyy kaikkialta maasta.

 

Brittiläisiä tv-ohjelmia ja elokuvia katsotaan kaikkialla maailmassa. Brittiläisistä tv-sarjoista Suomessa hyvin suosittuja ovat olleet muun muassa Pitkän Jussin majatalo, Todella upeeta, Kyllä Jeeves hoitaa, Monty Pythonin lentävä sirkus, Sydämen asialla sekä Kyllä, herra ministeri. Elokuvien saralta on syytä mainita esimerkiksi James Bond- ja Harry Potter –elokuvat.

 

Britannian kirjallisuus on hyvin arvostettua ja sillä on pitkä historia. William Shakespeare, George Orwell, Charles Dickens ja J.K. Rowling ovat vain joitakin nimiä tunnettujen brittiläisten kirjailijoiden loputtoman pitkässä listassa.

Kuvataiteet

Matkailija on missä tahansa Britanniassa todennäköisesti lähellä museota tai taidegalleriaa. Lontoossa on suuri määrä eräitä maailman tunnetuimmista museoista – Tate Modern, National Gallery, British Museum ja Victoria & Albert Museum – mutta tarjonta on monipuolista ja korkeatasoista myös suuressa osassa Britannian pienempiä kaupunkeja.  

 

Brittiläinen maalaustaide lähti nousuun 1700-luvulla erityisesti Thomas Gainsboroughin johdattamana. Nykypäivän tunnetuimpia nimiä ovat muun muassa Sam Taylor-Wood ja Damien Hirst. Mitä arkkitehtuuriin tulee, etenkin Lontoosta löytää suuren määrän maailman tunnetuimpia rakennuksia. Yksi nykyarkkitehtuurin kuuluisimmista brittinimistä on Norman Foster, joka vastasi uuden Wembley-stadionin suunnittelusta sekä Gherkinistä, joka on olennainen osa Lontoon kaupunkikuvaa.  

 

Victoria & Albert Museum Lontoossa omistaa erään maailman suurimmista valokuvakokoelmista. Nykyvalokuvauksen parhaimmisto on niin ikään esillä Lontoossa, Photographer’s Galleryssa.

Media

Lontoo on yksi maailman tärkeimmistä mediakeskittymistä ja brittiläiset tiedotusvälineet, kuten yleisradioyhtiö BBC, ovat globaaleja mielipidevaikuttajia. Lontoo on myös maailman kansainvälisin mediakeskus, jonne on ulkomailta akkreditoitunut noin 700 toimittajaa 70:sta eri maasta. Useiden aasialaisten, amerikkalaisten ja afrikkalaisten tiedotusvälineiden Euroopan-toimitukset sijaitsevatkin juuri Lontoossa.

 

Britannian lehdistö on vahvasti puoluepoliittista ja sanomalehtien omistajat käyttävät tätä valtaa omien tavoitteidensa ajamiseen. Siinä missä Suomen lehdistö on pääosin poliittisesti sitoutumatonta, Britanniassa lehdet suosittelevat pääkirjoituksissaan, mitä puoluetta kannattaa äänestää, ja puolueellisuus näkyy myös useimpien lehtien uutisoinnissa.

 

Lehdistö Britanniassa voidaan puoluepoliittisuudesta huolimatta jakaa ns. laatulehtiin sekä viihteellisempiin iltapäivälehtiin, jotka usein uutisoivat politiikasta kärkevästi ja vahvasti yksinkertaistaen. 

 

Suurimmat levikit ovat viihteellisillä iltapäivälehdillä kuten Sunilla (2,6 miljoonaa), Daily Maililla (2,0 miljoonaa) sekä Daily Mirrorilla (1,1 miljoonaa). Näistä Sun ja Daily Mail voidaan laskea oikeistolaisiksi, konservatiivipuoluetta tukeviksi lehdiksi, kun taas Daily Mirror on työväenpuolueen uskollinen tukija. 

 

Laatulehdiksi voidaan luokitella seuraavat päivittäin ilmestyvät valtakunnalliset lehdet:

  • Daily Telegraph (levikki vuonna 2011 noin 600 000)
  • The Times (413 000)
  • Financial Times (337 000)
  • The Guardian (226 000)
  • The Independent (127 000)

 

Lähde: MediaGuardian, ABC

 

Laatulehdistä Daily Telegraph on konservatiivien päälehti. The Times on Rupert Murdochin omistaman News Corporationin tärkein laatulehti Britanniassa ja niin ikään lähellä konservatiiveja – joskin Murdochin lehdet The Times ja Sun tukivat aikoinaan Tony Blairia. Talouslehti Financial Times on laatulehdistä poliittisesti kaikkein sitoutumattomin, mutta lehden brittilukijat ovat pääosin konservatiivien kannattajia.

 

The Guardian on vasemmalle kallellaan oleva lehti, joka sijoittuu poliittisesti jonnekin Labourin ja liberaalidemokraattien välille. Vuoden 2010 parlamenttivaaleissa The Guardian asettui liberaalidemokraattien taakse ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1974.

 

The Independent puolestaan on liberaalidemokraattien epävirallinen äänenkannattaja, joka ennen nykyistä, historiallista koalitiohallitusta edusti vahvasti kolmatta ääntä perinteisessä kaksipuoluejärjestelmässä.

Kansalaisyhteiskunta

Se, mikä Suomessa ymmärretään kansalaisyhteiskuntana, tunnetaan Britanniassa ns. kolmantena sektorina. Kolmas sektori määritellään usein sen kautta mitä jää jäljelle, kun otetaan pois yhtäällä valtio ja toisaalla yritykset. Britannian hallitus määrittelee kolmannen sektorin kolmen kriteerin avulla: ei-valtiollinen, arvovetoinen, ja investoi voittonsa takaisin toimintaan.

 

Erilaiset hyväntekeväisyysjärjestöt muodostavat taloudellisesti katsottuna kolmannen sektorin suurimman ryhmän, mutta kolmanteen sektoriin kuuluvat myös poliittiset liikkeet ja järjestöt sekä erilaiset yhden asian organisaatiot.

 

 

Kolmas sektori otetaan valtion taholta erittäin vakavasti.  Sen eduista huolehtii hallituksen osa, Office for Civil Society, ja sille on oma ministeri, konservatiivipuolueen Nick Hurd. Kolmannen sektorin ministeriön tehtävänä on muun muassa lisätä yhteistyötä kolmannen sektorin järjestöjen ja muiden ministeriöiden kanssa, kannustaa yhteiskunnalliseen osallistuvuuteen ja edistää julkisten palvelujen tuotantoa kolmannen sektorin organisaatioiden avulla.

 

Lähde: Suomen Lontoon-instituutti

TulostaLähetä

Tämän sivun sisällöstä vastaa Suomen suurlähetystö Lontoo

Päivitetty 9.6.2014

© Suomen suurlähetystö, Lontoo | Tietoa palvelusta  | Yhteystiedot